| Message | GALLUP:
Kolme paikkaa on niin kovin vähän. Lisäksi paikan käsite on laajahko. Nimeän kuitenkin oman troikkani: -Särkyneet Saaret. Niillä on nimi joka vihjaa mielenkiintoisesta historiasta, ja merillä on liikuttu valitettavan vähän peleissä. Lisäksi se kirja särkyneiden saarten mysteeristä kiehtoo kovasti.
-Turmanhuiput. Niin lähellä mutta silti niin kaukana. Oloaksella, etenkin huippujen läheisyydessä, niistä kuulee niin paljon hypeä että kyllähän siellä jotain erityistä on. Mikä mahdollisuus alle kymmenen osumapisteen seikkailijalle!
-Underdark. Aina kiehtova, joskin juuri tässä kohdassa käsite "alue" kokeilee rajojaan. Olen aina miettinyt että jos Pimentolaan pääsee sisälle vaikkapa vuorenhuipulta niin onko se silloin Overdark?
Mustana hevosena heittäisin Kultametsän. Saatanan roturealistit pimittävät siitä kaiken tiedon kunniallisilta ihmispuunhakkaajilta kääpiötovereineen. Jos hahmoilla olisi kidukset olisi toki aina jäljellä myös merenalainen maailma.
Rakennuksiin, kyliin tms. en edes mene, niitä on tuhottomasti. Kaikkein eniten kiinnostaa kuitenkin tietää kuinka Aksulla, Peksillä ja Aatsilla menee.
Torstaidilemmasta vielä: Osaltani sekä ensi sellainen että 15. pvänä koittava ovat melko lailla poissuljettuja.
Dr. Lindeberg |