| Message | Welhojen istuimen konklaavissa. Yksin rajattoman tilan keskellä seisova vieras puhuu:
- Olette menneet liian pitkälle.
Värittömään viittaan pukeutunut Istuimen puheenjohtaja ilmestyy näkyviin, ja hymähtää. - Onko mielipiteesi absoluuttinen totuus?
- Olen seurannut teitä tuhansia vuosia. Te puolikuolevaiset leikitte jumalia sielläkin, minne jumalat itse eivät rypäleidensä siemeniä sylje, eivätkä edes arkkidemonit piisko. Pian ymmärrätte miksi.
- Jos olet niin varma, Caardel... niin mikset jätä meitä kohtalomme uhreiksi? Sinähän et lopputulemasta välitä.
Vieras tuijottaa meren syvyisillä silmillään puheenjohtajaan, joka vaaraa julkeasti uhmaten katsoo herkeämättä takaisin. Vieras jatkaa: - Välitän minä siitä, mitä ruohojen juurissa tapahtuu, siinä maassa, jossa olen oppinut elämään asutettujen lailla. Enemmän olen heidän kaltaisensa kuin te, jotka ette siihen ruohoon ole ihmisen eliniän aikaan koskeneet. Te olette erkaantuneet todellisesta Kaiken elämästä, enkä voi estää sen seurauksia. Jääkää nyt hyvästi, sillä en näe meidän näissä merkeissä ja puitteissa, tahi edes tänä maailmanaikana, enää tapaavan.
- Näkemiin. Istuin kiittää vierailustasi. Kaikella kunnioituksella... olet väärässä, Ikikulkija: me tapaamme vielä. Lähetän Nuorukaisen Kuutarhaasi ennen kuin Rzastekin koura puristaa viimeistä Vyöryn välineistä.
38. |