VIERASKIRJA

Kirjoita Vieraskirjaan   Takaisin Tenerifen Suomikerho

NimiJaana
Päivämäärä26-10-2010
Sijainticlick picture for more information
ViestiHei
Olen joulun aikaan tulossa Los Cristianokseen viikoksi lomalle ja kysyisinkin löytyykö Teneriffalta tai Kanarian saarilta yleensäkään mitään helmiä/ korutarvikkeita myyviä liikkeitä. Itse en netin kautta ole ainakaan vielä onnistunut löytämään yhtäkään. Olisin kiitollinen pienimmästäkin vihjeestä. Terv. Jaana Virroilta

NimiSatu Grönlund
Päivämäärä24-10-2010
ViestiHei kaikki! Selaisin ensimmäistä kertaa tätä vieraskirjaa ja totesin, että oli tosi mielenkiintoisia asioita esillä. Kiva, että löytyy tällainen tapa keskustella eri henkilöiden kanssa.
Olemme mieheni kanssa asuneet nyt vuoden verran Los Cristianosissa ja etsiskelen suomalaisia täältä päin. Löytyyköhän ketään?? Liityimme myös jäseniksi kerhoon ja olen saanut erittäin paljon apua kysymyksiini sieltä.
Kirjoitelkaa, ystävällisin terveisin
Satu Grönlund smilie

NimiJone
Päivämäärä24-10-2010
Sijainticlick picture for more information
ViestiHeippa. Tulen vaimoni kanssa joulukuun alkupuolella Tenerifalle 2 viikoksi. Aikomus on tutustua Puertoon parin päivän ajan ja katsella sitä sillä silmällä, josko muutoman vuoden kuluttua se olisi eläkepaikkamme talviaikaan. Tarvitsisimme majapaikkaa pariksi yöksi. Olisko jollakin antaa vihjettä missä voisimme yöpyä?
Kiitos etukäteen. smilie

Nimioski
Päivämäärä24-10-2010
Sijainticlick picture for more information
Viestismilie moikka
olen tulossa talveksi puertoon.
kyselisin mikä on kerhon osoite. onko kerho´tiloissa käytössä tietokone.
myös kysyisin onko kari baariin suomalaisilla mitään alennuksia ruokailuhintoihin.
terv. oski nettaillaan.

smilie smilie smilie smilie

NimiVuokraatko asuntosi?
Päivämäärä18-10-2010
ViestiHei! Suoraan suomalaiselta olisi mukava vuokrata asunto tai talo ilman välikäsiä. Oletko vuokraamassa omaasi?

NimiTELLERVO KOSKINEN
Päivämäärä08-10-2010
ViestiILOISTA PÄIVÄÄ !
TENERIFFALLE NORVEGIAN.COM LENNOILLA
ARLANDA TUKHOLMA-TENERIFE-ARLANDA NOIN 380 €
HKI-ARLANDA-HKINOIN 100 €, LENTOJA PALJON, ARLANDASSA 48 €/YÖ.CLINICAS VIDA.ES PUERTOSSA S LÄÄKÄRIPÄIVYSTYKSIÄ SUOMENKIELLLÄ, LÄHELLÄ MERIVESIALTAITA.
OTAN MYÖS VASTAAN ASUNTOTARJOUKSIA,[email protected]

NimiSeppo odottaja
Päivämäärä02-10-2010
Sijainticlick picture for more information
ViestiJee ! Kova odottaminen Etta pääseekahdeksi
kuukaudeksi Teneriffalle Puerto de la Gruz : iin
tammikuussa !!!!! : P

NimiYlermi Ylläpitäjä
Päivämäärä01-10-2010
Sijainticlick picture for more information
ViestiTenerifen Suomikerhon kotisivujen tämän vuoden kävijäennätys saavutettiin syyskuussa:
!! smilie - 1378 eri vierailijaa smilie !! smilie
Kaunis kiitos!

NimiPuertolainen
Päivämäärä01-10-2010
ViestiRosaledan seutu on kuten kerroinkin aika pitkalti maaseutua. Matkaa Puerton keskustaan kertynee ehka noin kolme km? Menomatka alas on koko ajan alamakea, mutta paluu onkin sitten ylamakea ja paikoin aika jyrkkiakin kohtia, riippuen mista menee (pitaa olla melkoisen hyvakuntoinen!). Kauppareissuihin tarvitaan kyytia, taksi lienee paras vaihtoehto; busseja ajaa kylla Rosaledaa sivuavaa isompaa tieta, mutta aikatauluja ei juuri ole, sattuman kauppaa. Rosaledassa on paljon banaaniviljelmia = moskiittoja, hiiria yms. riittanee smilie

Laakareista en osaa sanoa muuta kuin etta kai teilla on matkavakuutukset? Itsellani on terveysvakuutus, jota hyodynnan etupaassa Hospiten Bellevuessa erikoislaakareilla kaynneissa ja vakiasukkaana kaytan myos paikallista terveyskeskusta (ambulatorio). Bellevuessa on ollut mielestani hyva palvelu kuin myos Tamaraguassa (saman yrityksen toinen toimipiste Puerton keskustassa).

Toivottavasti tiedoista oli apua! smilie

Sivu 17 / 24 << Ensimmäinen < 14 15 16 17 18 19 20 > Viimeinen >>